Kaikki loppuu aikanaan

Miten tässä näin kävi? Vastahan sitä ihmetteli Helsinki-Vantaalla kirkkaan keltainen huppari yllä, että mitä ihmettä tämä tuleva syksy tuo tullessaan ja tässä sitä ollaan; koeviikko takana ja edessä uudet haasteet ja seikkailut.

Nämä pari viimeistä viikkoa ovat olleet ihan superkiireiset. Tämä viikko oli tosiaan koeviikko ja viime viikko meni erilaisten kouluprojektien ja ryhmätöiden parissa. Viime viikkohan piti olla minun opiskeluviikko loppukokeita varten, mutta toisin kävi :)

Pyrde tosiaan tuli myös launtaina, joten voitte rakkaat ihmiset kuvitella miten hyvin olen keskittynyt mihinkään kokeisiin. Mutta täytyy kyllä sanoa, että ihan hyvin ne ovat menneet, katsotaan sitten tarkemmin kun tulokset tulevat :) Täytyy vielä mainita, että tänään oli henkilöstöjohtamisen koe ja tein henkilökohtaisen ennätyksen; en lukenut kokeeseen ollenkaan ja kirjoitin 1h15minuutissa yhteensä reilu 7 sivua tekstiä. Katsotaan sitten mitä professori piti sen laadusta.

Mutta kyllä, nyt tämä on siis ohi. Tulin juuri juhlista, joissa näytettiin Aimin tekemä video meistä Nonsi-asukeista. Kyllä siinä kyyneleet tulivat silmiin. Luultavasti se postataan facebookkiin ja viimeistään kotona näytän sen sitten niille, jotka eivät sitä ole muuten nähneet :) Siitä näkee mukavan yleiskatsauksen ihmisiin ja ehkä jopa meidän elämään täällä ihmemaailmassa.

Minulla on vaikea lopettaa tätä blogia mitenkään järkevästi, koska minun matka jatkuu vielä. Maanantaina lähdetään Pyryn kanssa kohti Australiaa ihmettelemään sikälaista elämää. Tästä lähtien meidän seikkailuista voi lukea osoitteesta http://ajatuksiarajoilta.blogspot.com/ . Toivottavasti löydätte aikaa lukea myös sitä.

Minä en osaa sanoa enää mitään järkevää. Ollut huikea syksy, olen kokenut unohtumattomia kokemuksia, olen tutustunut uskomattomiin ihmisiin, olen kliseisesti löytänyt taas palan itseäni. Minun on hyvä jatkaa tästä eteenpäin, rauhallisin mielin. Harvoin olen elämässäni ollut näin varma asioista, mutta nyt kaikki tuntuu vain niin oikealta ja järkevältä. Odotan kuitenkin hirveästi Suomeen paluuta. Minulla on iso ikävä rakkaita siellä.

Sen haluan vielä jakaa kanssanne, että jos jotain olen tällä reissulla oppinut itsestäni ja maailmastani, niin vaikka etsintää ei ikinä saa lopettaa, eikä kyseenalaistamista vierastaa, alan olla pikku hiljaa tottunut ajatukseen, että paikallaankin on hyvä olla.

Näissä tunnelmissa, ironisesti kylläkin, jatkan kohti uusia seikkailuja. Paikallaan olemisen aika tulkoon myöhemmin.

Rakkaudella,
Mari