Tästä viikosta ei olekaan mitään kerrottavaa; olen ollut sairaana aina siitä asti kun tulin takaisin Bangkokiin. Kuume ei ole laskenut sitten millään. Kambotsan reissukin on vaakalaudalla ja se jos jokin harmittaa. Kuitenkin koulussa pitää käydä ja ainakin joka päivä tehdä siihen liittyviä juttuja. Äh, toivottavasti tämä lähtisi paranemaan pian. En oikein ymmärrä miten olenkin koko ajan näin sairas. Ihan tylsää.
Nyt rahiksen tunnille. Katsotaan jaksanko olla koulussa 4 asti. Typerät pakolliset läsnäolot... Lääkäriinkään en tämän vuoksi jaksaisi enää mennä :)
Tänä viikonloppuna on muuten Halloween, ajatteliko kukaan tehdä mitään erikoista sen kunniaksi? :)
---
Jatkanpas vain tätä merkintää. Tänään on ollut ihan hassu päivä. Menin tosiaan kouluun kuumeisena, koska en halunnut missata rahiksen luentoja. Jos kerta missaan yhdenkään niistä, olen aivan hukassa. Tänään saatiin myös hauskoja tehtäviä tunnilla. Ensimmäinen oli, että meidän täytyy löytää laulu, johon voimme soveltaa rahoituksessa opittuja asioita. Meidän proffan mielestä kaikki voidaan selittää rahoituksen perusopetuksilla :) Ihan hauska projekti.
Toinen tehtävä oli, että menimme MBK:lle ja meidän piti haastatella siellä puhelinkauppiaita ja kysellä heidän myynneistään, kuluistaan etc. ja rakentaa näistä tiedoista cash flow -analyysi. Tämän jälkeen piti viedä tulokset opettajalle, joka oli ostanut meille pitsaa lounaaksi :D Monesko kerta tämä olikaan, että sain ilmaista ruokaa koulussa? Tästä pitää tykätä.
Nyt suunnitellaan reissua Kambotsaan. Pakko päästä sinne ja nähdä Angkor Wat. Luultavasti lähdetään joko perjantaiyönä tai lauantaiaamuna. Mahdollisesti bussille, mutta toinen vaihtoehto on olemassa. Ystäväni Nancy soitti minulle juuri ja kysyi voisiko hän tulla mukaan. Ainut ongelma siinä on, että hän ei halua ottaa bussia, joten meidän pitäisi ajaa sinne hänen autollaan. Minusta tuo vaihtoehto kuulostaa oikein hyvältä. Kunnon road trip halki Thaimaan Kambotsaan :D Mutta hyvin mahdollista on, että tuo jää toteuttamatta. On kuitenkin niin mukava, kun Nancy aina yrittää kehittää yhteisiä reissuja :)
Nyt parantelemaan oloa. Tänään on Eat, pray, loven -ensi-ilta ja meillä on liput varattuna sinne. Jos haluan mennä sinne, on parempi olla kunnossa, että jaksan istua jääkylmässä leffateatterissa pari tuntia.
Seuraavaan kertaan!
Mari
keskiviikko 27. lokakuuta 2010
maanantai 25. lokakuuta 2010
Full Moon ja muuta tapahtumaa
Huh, viime kerrasta onkin taas aikaa. Viime viikonloppuna lähdin tosiaan pitkän harkinnan jälkeen käymään Full Moon -bileissä Koh Pha Ngan -saarella. Ne on siis bileet, jotka järjestetään joka kuukausi täydenkuun aikaan. Lyhyesti virsi kaunis; ne ovat aika tavanomaiset juhlat, jotka järjestetään rannalla ja joissa ihmiset ovat aivan sekaisin.
Lähettiin Bangkokista perjantai-iltana kello 9 aikoihin bussilla kohti Chumporn-nimistä kaupunkia (ja satamaa), josta otimme lautan viimeiseen päämääräämme. Matka meni oikein mukavasti ja olimme lopulta perillä noin 11 aikoihin lauantaiaamuna. Tämän jälkeen muutama kaveri tuli hakemaan meitä moottoripyörillä ja menimme heidän majapaikkaan. Päätimme kuitenkin Nevenan ja Chrisin kanssa ottaa oma bungalow, johon saamme jättää tavarat, käydä suihkussa jne.
Päivä menikin rentoutuessa rannalla. Oli kyllä ihan huippukivaa. Illalla menimme sitten itse bileisiin. Matkustimme taksilla n. 20-30 minuuttia. Paikka oli ihan täynnä ihmisiä, kymmeniä tuhansia (?) jonkun arvion mukaan. Itse en osaa arvioida sen paremmin. Mutta kuten mainitsinkin, bileet kaiken kaikkiaan olivat vain suuri määrä sekavia ihmisiä pakkautuneena rannalle. No, olenpas kokenut tämänkin nyt :)
Aamulla lähdimme kello 8.30 lautalla Reton ja Alessian kanssa kohti Koh Taota. He olivat varanneet itselleen aivan mielettömän hienosta (ja minun mittapuun mukaan kalliista) hotellista huoneen. Ensin ajattelin, että minäkin jään sinne, joko heidän kanssaan, tai sitten ottaisin oman huoneen jostakin muualta. Vietettyäni muutaman tunnin rannalla, päätinkin lähteä takaisin Bangkokiin kuitenkin jo sunnuntaina.
Tällä kertaa kaikki ei mennytkään niin jouhevasti, kun lautat ja bussit olivat myöhässä, mutta onneksi perillä olin noin kello 3 aikaan su-ma välisenä yönä. Ah, sitä riemua.
Niin, ehkä huomaattekin, että tästä blogimerkinnästä puuttuu jotain; kuvat. Niinhän siinä kävi, että kamerani varastettiin viikonloppuna. Harmittaa kyllä tosi paljon, kun menetin jonkun verran kuvia sen mukana, joita en ollut vielä laittanut koneelle. Mutta, eipä sille enää mitään voi.
Eilen kävin tekemässä ilmoituksen poliisille täällä Bangkokissa. Paljonhan siitäkin on hyötyä, kun kukaan ei osaa oikein englantia ja ne kirjoitti raportin thaiksi. Se kai pitää käännättää vakuutusyhtiölle. Mutta toisaalta, vakuutuksen nettisivut eivät toimi minulle, joten en pysty tekemään vahinkoilmoitusta. Eli olen vähän jumissa asian kanssa nyt. Mutta toivottavasti saan asian eteenpäin mahdollisimman pian.
Minulla oli aikomus lähteä Kambotsaan nyt viikonloppuna, mutta saa nähdä tuleeko siitä mitään. Varsinkin kun haluan mennä Angkor Watille ja jos minulla ei ole kameraa melkein puolet matkantarkoituksesta vesittyy. Niin, ja kai se on pakko mainita, että olen taas kuumeessa. Mahdollisesti johtuu siitä bussimatkasta, jossa ilmastointi huusi täysillä (niin kuin täällä on tapana). Olin kyllä mielestäni varautunut siihen, mutta en kai tarpeeksi hyvin.
Näihin tunnelmiin tällä kertaa. Minulla on yksi ryhmätyön deadline tänään, ja en ole edes aloittanut vielä. Eli pitäisi kai rueta hommiin.
Ensi kertaan! Ja toivottavasti voin taas lisäillä kuviakin tänne piakkoin!
Mari
Lähettiin Bangkokista perjantai-iltana kello 9 aikoihin bussilla kohti Chumporn-nimistä kaupunkia (ja satamaa), josta otimme lautan viimeiseen päämääräämme. Matka meni oikein mukavasti ja olimme lopulta perillä noin 11 aikoihin lauantaiaamuna. Tämän jälkeen muutama kaveri tuli hakemaan meitä moottoripyörillä ja menimme heidän majapaikkaan. Päätimme kuitenkin Nevenan ja Chrisin kanssa ottaa oma bungalow, johon saamme jättää tavarat, käydä suihkussa jne.
Päivä menikin rentoutuessa rannalla. Oli kyllä ihan huippukivaa. Illalla menimme sitten itse bileisiin. Matkustimme taksilla n. 20-30 minuuttia. Paikka oli ihan täynnä ihmisiä, kymmeniä tuhansia (?) jonkun arvion mukaan. Itse en osaa arvioida sen paremmin. Mutta kuten mainitsinkin, bileet kaiken kaikkiaan olivat vain suuri määrä sekavia ihmisiä pakkautuneena rannalle. No, olenpas kokenut tämänkin nyt :)
Aamulla lähdimme kello 8.30 lautalla Reton ja Alessian kanssa kohti Koh Taota. He olivat varanneet itselleen aivan mielettömän hienosta (ja minun mittapuun mukaan kalliista) hotellista huoneen. Ensin ajattelin, että minäkin jään sinne, joko heidän kanssaan, tai sitten ottaisin oman huoneen jostakin muualta. Vietettyäni muutaman tunnin rannalla, päätinkin lähteä takaisin Bangkokiin kuitenkin jo sunnuntaina.
Tällä kertaa kaikki ei mennytkään niin jouhevasti, kun lautat ja bussit olivat myöhässä, mutta onneksi perillä olin noin kello 3 aikaan su-ma välisenä yönä. Ah, sitä riemua.
Niin, ehkä huomaattekin, että tästä blogimerkinnästä puuttuu jotain; kuvat. Niinhän siinä kävi, että kamerani varastettiin viikonloppuna. Harmittaa kyllä tosi paljon, kun menetin jonkun verran kuvia sen mukana, joita en ollut vielä laittanut koneelle. Mutta, eipä sille enää mitään voi.
Eilen kävin tekemässä ilmoituksen poliisille täällä Bangkokissa. Paljonhan siitäkin on hyötyä, kun kukaan ei osaa oikein englantia ja ne kirjoitti raportin thaiksi. Se kai pitää käännättää vakuutusyhtiölle. Mutta toisaalta, vakuutuksen nettisivut eivät toimi minulle, joten en pysty tekemään vahinkoilmoitusta. Eli olen vähän jumissa asian kanssa nyt. Mutta toivottavasti saan asian eteenpäin mahdollisimman pian.
Minulla oli aikomus lähteä Kambotsaan nyt viikonloppuna, mutta saa nähdä tuleeko siitä mitään. Varsinkin kun haluan mennä Angkor Watille ja jos minulla ei ole kameraa melkein puolet matkantarkoituksesta vesittyy. Niin, ja kai se on pakko mainita, että olen taas kuumeessa. Mahdollisesti johtuu siitä bussimatkasta, jossa ilmastointi huusi täysillä (niin kuin täällä on tapana). Olin kyllä mielestäni varautunut siihen, mutta en kai tarpeeksi hyvin.
Näihin tunnelmiin tällä kertaa. Minulla on yksi ryhmätyön deadline tänään, ja en ole edes aloittanut vielä. Eli pitäisi kai rueta hommiin.
Ensi kertaan! Ja toivottavasti voin taas lisäillä kuviakin tänne piakkoin!
Mari
maanantai 18. lokakuuta 2010
Sushibuffet, onemoretime
Huh, viimeinkin sain lisättyä taas kuvia tähän blogiin. Jostain syystä Blogger ei ole antanut tehdä sitä sunnuntain jälkeen. Mutta nyt toimii taas.
Mitään ihmeellistä ei olekaan tapahtunut. Paitsi minulla on ollut joku omituinen vatsapöpö reilun viikon ajan. Mikään ruoka tai juoma ei siis imeydy. Eilen maanantaina se kuitenkin äityi niin pahaksi, että oli pakko mennä lääkäriin. Tai enemmänkin vatsa oli niin kipeä, että elämisestä ei tullut mitään. Taas kerran siis painoin kohti BNH:ta. Jälleen kerran palvelu oli mainiota. Lääkäri halusi minun kyllä jäävän sairaalan yön yli, että voivat laittaa minut tippaan, koska sairaus oli jatkunut niin kauan, mutta en millään halunnut jäädä. Näin sainkin siis antibiootit. Taas! ja kasan muita lääkkeitä. Nyt kuitenkin tuntuu jo paremmalta, vaikka ruoka ei oikein maistukaan.
En tiedä miten paljon merkitystä oli tähän maanantain olotilaan, että sunnuntaina käytiin sushibuffetissa. Hintaa tällä 'ihanuudella' oli 261 batia alennuksen kanssa, joka tekee 6,5 euroa. All-you-can-eat-sushi! Ja me sitten syötiin. Harmi etten kerinnyt syömisen kiirreeltä ottaa enempää kuvia, mutta meidän piti keskittyä olennaiseen. Täytyy sanoa, että paikkaa suosittelen kaikille sushinystäville. Ravintola on nimeltään Sabushi, kannattaa varautua jonottamaan, koska sinne on yleensä vähintään tunnin jonot. Eikä kannata lähteä turhan kauas odotellessa, koska muuten voi menettää vuoronsa, kuten meille kävi. Loppu hyvin, kaikki hyvin, pääsimme kuitenkin sisään ja varmasti kaikki sai tarpeeksi syödäkseen.
Alla kuvia sushiravintolasta ja Siam Paragon -ostoskeskuksesta, jossa pyörimme ennen maittavaa illallista.
Tämmöistä Bangkokiin tällä kertaa. Aurinko ei edelleenkään paista ja vettä sataa päivittäin. Nyt jatkan kouluhommien parissa. Jos saisi jotain tehtyäkin ennen ryhmäpalaveria :)
Mitään ihmeellistä ei olekaan tapahtunut. Paitsi minulla on ollut joku omituinen vatsapöpö reilun viikon ajan. Mikään ruoka tai juoma ei siis imeydy. Eilen maanantaina se kuitenkin äityi niin pahaksi, että oli pakko mennä lääkäriin. Tai enemmänkin vatsa oli niin kipeä, että elämisestä ei tullut mitään. Taas kerran siis painoin kohti BNH:ta. Jälleen kerran palvelu oli mainiota. Lääkäri halusi minun kyllä jäävän sairaalan yön yli, että voivat laittaa minut tippaan, koska sairaus oli jatkunut niin kauan, mutta en millään halunnut jäädä. Näin sainkin siis antibiootit. Taas! ja kasan muita lääkkeitä. Nyt kuitenkin tuntuu jo paremmalta, vaikka ruoka ei oikein maistukaan.
En tiedä miten paljon merkitystä oli tähän maanantain olotilaan, että sunnuntaina käytiin sushibuffetissa. Hintaa tällä 'ihanuudella' oli 261 batia alennuksen kanssa, joka tekee 6,5 euroa. All-you-can-eat-sushi! Ja me sitten syötiin. Harmi etten kerinnyt syömisen kiirreeltä ottaa enempää kuvia, mutta meidän piti keskittyä olennaiseen. Täytyy sanoa, että paikkaa suosittelen kaikille sushinystäville. Ravintola on nimeltään Sabushi, kannattaa varautua jonottamaan, koska sinne on yleensä vähintään tunnin jonot. Eikä kannata lähteä turhan kauas odotellessa, koska muuten voi menettää vuoronsa, kuten meille kävi. Loppu hyvin, kaikki hyvin, pääsimme kuitenkin sisään ja varmasti kaikki sai tarpeeksi syödäkseen.
Alla kuvia sushiravintolasta ja Siam Paragon -ostoskeskuksesta, jossa pyörimme ennen maittavaa illallista.
 |
| Siam Paragon |
 |
| Be mine |
 |
| Tämä näyttää vähäiseltä :) |
 |
| All you can eat and a bit more |
Mari
lauantai 16. lokakuuta 2010
Turhanpäiväistä höpinää
Bangkokissa sataa vettä. Tai oikeastaan, on satanut jo monta päivää. Tänä aamuna heräsin kello 8 ja aurinko paistoi ihanasti silmiin, sivuhuomautuksena en siis edelleenkään osaa nukkua verhot kiinni, oisko aika opetella? Sitä iloa ei kuitenkaan kauaa kestänyt ja nyt taivas on taas harmaa. Vielä ei kuitenkaan ole satanut tälle päivälle, mutta toisaalta kello ei ole 11 vielä...
Tämä vkl piti omistaa kouluhommille, no vielä on sunnuntai, joten ehkä jotain saan jopa tehtyä. Meillä oli perjantaina eräänlaiset bileet. Jotkut ottavat yrittäjyyskurssin täällä, jossa pitää joko järjestää tapahtuma, myydä tuotetta tms. Ajatuksena, että tienaa jotakin ja rahat laitetaan hyväntekeväisyyteen. Ja yksi ryhmä järjesti siis bileet. Ne olivat ihan hauskat siihen asti, kunnes paikallinen poliisi tuli paikalle. Eli hyvin päättyneet hyväntekeväisyysjuhlat. Juhliinhan ei ollut lupia ja pari tyyppiä lähtikin poliisin mukaan laitokselle, mutta pääsivät sieltä nopeasti pois maksettuaan tietyn summan lahjusrahoja. This is Thailand, for you! Omasta mielestäni poliisit olivat oikein mukavia, antoivat jopa ottaa kuvia heidän kanssaan :) Tämän tapahtuman jälkeen päätin kuitenkin suunnata kotia päin, koska omasta mielestä juhlat oli juhlittu.
Lauantaita voisinkin kuvata sanalla levoton. Oli hirveän vaikea keskittyä mihinkään, kun koko ajan pyöri Suomessa tapahtuvat asiat mielessä. Aina kun yritti jotain aloittaa, ajatukset pyörivät ihan muualla. Lopulta päätimmekin lähteä elokuviin Miinan, Jessican, Annen ja Lean kanssa. Elokuvaksi valitsimme Wall Street. Leffa oli ihan ok. Kyllä sen katsoa jaksoi. Eniten olin varmaan innoissaan faktasta, että tämän syksyn jälkeen ymmärrykseni finanssikriisiä kohtaan on kasvanut huomattavasti ja sainkin enemmän irti leffasta sitä kautta.
Kävin siis ensimmäistä kertaa elokuvissa täällä. Se oli myös omanlaisensa kokemus. Menimme Siam Paragon -ostarin teatteriin, lippu maksoi 180 batia (4,5 euroa). Ennen jokaista leffaa, teatterissa näytetään video kuninkaasta ja soitetaan hänen laulunsa. Tällöin kaikki seisovat ja osoittavat kunnioitusta kuninkaa kohtaan. On hyvin helppoa kertoa, että ihmiset todella rakastavat kuningasta. Hänen kuviaan voi nähdä kaikkialla ja on hyvin tavanomaista nähdä tekstejä kuten 'Long live the King' taksien takaikkunoissa.
Koska tänään ajatus harhailee edelleen, liitänpä pari kuvaa Chinatownista, jossa kävimme torstaina. Täälä on kasvisruokaviikot, jolloin ihmiset puhdistavat kehonsa syömällä pelkästään kasviksia. Chinatown olikin täynnä näitä kasviskojuja. Ruoka oli hyvää ja maukasta, ja halpaa. Vaikka ilmeisesti se välillä hinnoiteltiin naaman mukaan, vertaa minä sain saman ruoan 25 batiin kun kaveri maksoi siitä 50 batia... Niin, ja viimeinen kuva kertoo, että me emme tee tätä kehonpuhdistusta, jos sitä kukaan miettii :)
Seuraavaan kertaan taas!
Mari
ps. Tänään vuorossa sushibuffet.
Tämä vkl piti omistaa kouluhommille, no vielä on sunnuntai, joten ehkä jotain saan jopa tehtyä. Meillä oli perjantaina eräänlaiset bileet. Jotkut ottavat yrittäjyyskurssin täällä, jossa pitää joko järjestää tapahtuma, myydä tuotetta tms. Ajatuksena, että tienaa jotakin ja rahat laitetaan hyväntekeväisyyteen. Ja yksi ryhmä järjesti siis bileet. Ne olivat ihan hauskat siihen asti, kunnes paikallinen poliisi tuli paikalle. Eli hyvin päättyneet hyväntekeväisyysjuhlat. Juhliinhan ei ollut lupia ja pari tyyppiä lähtikin poliisin mukaan laitokselle, mutta pääsivät sieltä nopeasti pois maksettuaan tietyn summan lahjusrahoja. This is Thailand, for you! Omasta mielestäni poliisit olivat oikein mukavia, antoivat jopa ottaa kuvia heidän kanssaan :) Tämän tapahtuman jälkeen päätin kuitenkin suunnata kotia päin, koska omasta mielestä juhlat oli juhlittu.
Lauantaita voisinkin kuvata sanalla levoton. Oli hirveän vaikea keskittyä mihinkään, kun koko ajan pyöri Suomessa tapahtuvat asiat mielessä. Aina kun yritti jotain aloittaa, ajatukset pyörivät ihan muualla. Lopulta päätimmekin lähteä elokuviin Miinan, Jessican, Annen ja Lean kanssa. Elokuvaksi valitsimme Wall Street. Leffa oli ihan ok. Kyllä sen katsoa jaksoi. Eniten olin varmaan innoissaan faktasta, että tämän syksyn jälkeen ymmärrykseni finanssikriisiä kohtaan on kasvanut huomattavasti ja sainkin enemmän irti leffasta sitä kautta.
Kävin siis ensimmäistä kertaa elokuvissa täällä. Se oli myös omanlaisensa kokemus. Menimme Siam Paragon -ostarin teatteriin, lippu maksoi 180 batia (4,5 euroa). Ennen jokaista leffaa, teatterissa näytetään video kuninkaasta ja soitetaan hänen laulunsa. Tällöin kaikki seisovat ja osoittavat kunnioitusta kuninkaa kohtaan. On hyvin helppoa kertoa, että ihmiset todella rakastavat kuningasta. Hänen kuviaan voi nähdä kaikkialla ja on hyvin tavanomaista nähdä tekstejä kuten 'Long live the King' taksien takaikkunoissa.
Koska tänään ajatus harhailee edelleen, liitänpä pari kuvaa Chinatownista, jossa kävimme torstaina. Täälä on kasvisruokaviikot, jolloin ihmiset puhdistavat kehonsa syömällä pelkästään kasviksia. Chinatown olikin täynnä näitä kasviskojuja. Ruoka oli hyvää ja maukasta, ja halpaa. Vaikka ilmeisesti se välillä hinnoiteltiin naaman mukaan, vertaa minä sain saman ruoan 25 batiin kun kaveri maksoi siitä 50 batia... Niin, ja viimeinen kuva kertoo, että me emme tee tätä kehonpuhdistusta, jos sitä kukaan miettii :)
 |
| Kookosjäätelöä, nam |
 |
| Granaattiomena |
 | ||
|
Mari
ps. Tänään vuorossa sushibuffet.
perjantai 15. lokakuuta 2010
LIke/Dislike
Asiat, joista tykkään ja en tykkää Thaimaassa ja Bangkokissa. Myös asiat, jotka saavat minun iloiseksi tai surulliseksi/ärsyyntyneeksi. Ja nämä ovat vain asioita, jotka tulevat mieleeni ilman mitään järjestystä. Paljon listasta jää pois, kun kaikki ei tietenkään tule mieleen juuri tällä hetkellä.
Tykkään:
- Iloiset, hymyilevät ja ystävälliset ihmiset. Tiedä sitten johtuuko siitä, että minua ei ikinä ymmärretä. Thaimaalaisilla kuin on tapana nauraa ja hymyillä jos eivät ymmärrä.
- Tuoreet ja halvat hedelmät, varsinkin kadulta ostettuina. Harmi vain, että taidan sittenkin olla allerginen ja monille niistä. Tämän hetkisiä suosikkejani on ananas, guava ja pomelo. Mikä näistä muuten tekee näppyjä mun naamaan?
- Kun olen lenkillä, melkein jokainen luo katsekontaktin ja hymyilee. Liekö johtuu siitä, että thaimaalaisista on hauska nähdä 'farangin' hikoilevan. Pitävät minua varmaan vähän 'ting tong'.
- Platinum fashoin mall-ostoskeskus ja Chatuchak viikonloppumarkkinat. Tämän hetkiset suosikkipaikkani tehdä ostoksia. Platinum varsinkin vaatteiden osalta. Chatuchakilta voi ostaa mitä vain. Harmi vain, että täällä tosiaan kohtaa sen ongelman, että on liian iso moniin vaatteisiin...
- Ruoka. Täällä ollessa olen kasvanut enemmän ja enemmän tuliseen ruokaan. Makunystyröitäni hemmotellaan päivittäin. Tämän hetkinen (lokakuu 2010) suosikkini on Yum-Kai-Thot (tulinen kanasalaatti thaityyliin)
- Mukavat taksi-, tuktuk-, ja moottoripyörakuskit, jotka ovat rehellisiä työssään. On ihana höpötellä heille minun auttavalla thailla ja heidän yhtä huonolla englannilla. Joka kerta tekee iloiseksi.
- Naururypyt ihmisillä. Oikeasti näkee, että ihmiset hymyilevät paljon. Itsellänikin on hymy herkässä koko ajan. Luultavasti tulen siis hyvin ryppyisenä tätinä takaisin. Mutta ei se haittaa, ne saavat kertoa että olen elänyt onnellisesti. Hah, vai oliko se sittenkin se aurinko...
- Markkinat ja torit. On huippua mennä markkinoille/torille ja haistella paikallista elämää. Näissä paikoissa näkee niitä 'oikeita ihmisiä'. Sama juttu kuin noiden taksikuskien kanssa, on myös mukavaa yrittää kommunikoida ihmisten kanssa. Ja jos en jo maininnut, Thaimaassa on tapana hymyillä, kun ei ymmärrä. Siinä sitten ihmetellään ja hymyillään leveästi kaikki.
- Chulalongkorn nro. 1. Ja kaikki mahdollinen Chula-tavara.
- Näkymä parvekkeeltamme. Ei oo tylsää allasnäkymää, vaan Bangkok itsessään. Tekee hyvälle mielelle joka päivä.
- Matkustamisen helppous, varsinkin Thaimaan sisällä. Busseja lähtee tunnin välein melkein minne vaan. Onkin jännä miten vähän tätä on loppujen lopuksi käyttänyt hyväksi. Toisaalta viihdyn Bangkokissa, joten tulenpalavaa pakkoa ei ole lähtemiseen.
- Moottoripyörätaksit ja niillä matkustaminen sivuttain tiukassa kouluhameessa ruuhkan keskellä.
En tykkää:
- Useisiin maustamattomaan jugurtteihin lisätään sokeria. Muutenkin täällä tykätään makeasta ja se vaatii vähän totuttelua omille makunystyröille.
- Huijaavat taksi- ja tuktukkuskit. Onneksi näitä osaa jo välttää aika hyvin. Mutta kerran kun tulin yksin lentokentältä, taksi laittoi ensin mittarin päälle, mutta ajettuaan noin kilometrin laittoi sen pois päältä ja vaati 400 batia kyydistä. Tiesin, että matka tulleineen ei maksa kuin. 300 batia, niin en tietenkään suostunut. Siinä sitten käytiin tiukkaa vääntöä kuskin kanssa keskellä moottoritietä, jossa olin valmist poistumaan kyydistä. Sain pidettyä pääni ja mittari laitettiin takaisin päälle. En vain jaksaisi tuota vääntöä joka kerta
- Saasteet Bangkokissa. Okei, tiedostan että ollaan suurkaupungissa, mutta ei minun silti tarvitse siitä niistä tykätä. Varsinkin juokseminen kaduilla on välillä hyvin vaikeaa. Onneksi on astmapiippu mukana, joten sillä pärjätään.
- Koirat asuntomme ulkopuolella. Muuten niistä ei olisi haittaa, mutta iltaisin/öisin ne rupeavat tappelemaan keskenään ja voin kertoa, että se kuulostaa sydäntä särkevältä. Seuraavana päivänä näkeekin sitten verisiä, sokeita koiria ja pahalta tuntuu.
- Kallis kahvi. Jos haluaa hyvää kahvia, siitä pitää maksaa saman verran kuin ruoasta, ellei enemmän. Ainakin Pyry tietää, että aamu alkaa kahvilla, joten täällä sitäkin on joutunut soveltamaan. Ja aina kannattaa sanoa, että ei halua kahviin sokeria tai kondensoitua maitoa. Muuten niitä tulee, ja paljon :) Hyödyllisiä lauseita tilanteen välttämiseksi:
Mai sai nam thang, ka - Älä laita sokeria, kiitos
Mai sai nom khon, ka - Älä laita kondensoitua maitoa, kiitos :)
- Kakkivat pulut koulumme ruokalassa.
Kaiken kaikkiaan, Thaimaa on pelkästään hyvää minun silmissä. Vaikka on pieniä asioita, joista en niin välitä, se ei haittaa. Tein erittäin hyvän päätöksen tullessani tänne. Vielä kun saisi enemmän kontaktia paikalliseen väestöön, mutta se ei ole helppoa. Eniten itseäni harmittaa se etten puhu enempää thaita. Aina kun yritän oppia, ne unohtuu samaan tahtiin, kun sitä ei juurikaan käytä. Jotain jää yleensä mieleen, mutta oppiminen on ollut hidasta. Toisaalta, itsestähän se lähtee, joten ei voi muuta kuin katsoa peiliin. Kyllä minä tänne voisin vielä muuttaa, jos sellainen tilaisuus tulisi. Toivottavasti silloin vain tienaisin jotain, jotta matkustaminen (Suomeen) olisi helpompaa...
Nyt viikonlopun viettoon. Joka menee kyllä kouluhommien parissa suurimmaksi osaksi. Ainiin, sain kahdesta aineesta jo tulokset; HRM 27/30 (90 %, eli A) ja Business Finance 42/70 (60 %, eli D). Haha, eli periaatteessa Suomen arvostelun mukaan sain 10 ja 5 :D Pääsin kuitenkin läpi ton rahoituksen, joten pakko olla tyytyväinen. Ikinä en kyllä yhtä huonoa tulosta ole saanut. Melkein hävettää ilmoittaa se täällä, mutta menköön nyt, perjantain kunniaksi. Kyllä minussa edelleen pieni hikari asuu, pakko myöntää.
Mari
Tykkään:
- Iloiset, hymyilevät ja ystävälliset ihmiset. Tiedä sitten johtuuko siitä, että minua ei ikinä ymmärretä. Thaimaalaisilla kuin on tapana nauraa ja hymyillä jos eivät ymmärrä.
- Tuoreet ja halvat hedelmät, varsinkin kadulta ostettuina. Harmi vain, että taidan sittenkin olla allerginen ja monille niistä. Tämän hetkisiä suosikkejani on ananas, guava ja pomelo. Mikä näistä muuten tekee näppyjä mun naamaan?
- Kun olen lenkillä, melkein jokainen luo katsekontaktin ja hymyilee. Liekö johtuu siitä, että thaimaalaisista on hauska nähdä 'farangin' hikoilevan. Pitävät minua varmaan vähän 'ting tong'.
- Platinum fashoin mall-ostoskeskus ja Chatuchak viikonloppumarkkinat. Tämän hetkiset suosikkipaikkani tehdä ostoksia. Platinum varsinkin vaatteiden osalta. Chatuchakilta voi ostaa mitä vain. Harmi vain, että täällä tosiaan kohtaa sen ongelman, että on liian iso moniin vaatteisiin...
- Ruoka. Täällä ollessa olen kasvanut enemmän ja enemmän tuliseen ruokaan. Makunystyröitäni hemmotellaan päivittäin. Tämän hetkinen (lokakuu 2010) suosikkini on Yum-Kai-Thot (tulinen kanasalaatti thaityyliin)
- Mukavat taksi-, tuktuk-, ja moottoripyörakuskit, jotka ovat rehellisiä työssään. On ihana höpötellä heille minun auttavalla thailla ja heidän yhtä huonolla englannilla. Joka kerta tekee iloiseksi.
- Naururypyt ihmisillä. Oikeasti näkee, että ihmiset hymyilevät paljon. Itsellänikin on hymy herkässä koko ajan. Luultavasti tulen siis hyvin ryppyisenä tätinä takaisin. Mutta ei se haittaa, ne saavat kertoa että olen elänyt onnellisesti. Hah, vai oliko se sittenkin se aurinko...
- Markkinat ja torit. On huippua mennä markkinoille/torille ja haistella paikallista elämää. Näissä paikoissa näkee niitä 'oikeita ihmisiä'. Sama juttu kuin noiden taksikuskien kanssa, on myös mukavaa yrittää kommunikoida ihmisten kanssa. Ja jos en jo maininnut, Thaimaassa on tapana hymyillä, kun ei ymmärrä. Siinä sitten ihmetellään ja hymyillään leveästi kaikki.
- Chulalongkorn nro. 1. Ja kaikki mahdollinen Chula-tavara.
- Näkymä parvekkeeltamme. Ei oo tylsää allasnäkymää, vaan Bangkok itsessään. Tekee hyvälle mielelle joka päivä.
- Matkustamisen helppous, varsinkin Thaimaan sisällä. Busseja lähtee tunnin välein melkein minne vaan. Onkin jännä miten vähän tätä on loppujen lopuksi käyttänyt hyväksi. Toisaalta viihdyn Bangkokissa, joten tulenpalavaa pakkoa ei ole lähtemiseen.
- Moottoripyörätaksit ja niillä matkustaminen sivuttain tiukassa kouluhameessa ruuhkan keskellä.
En tykkää:
- Useisiin maustamattomaan jugurtteihin lisätään sokeria. Muutenkin täällä tykätään makeasta ja se vaatii vähän totuttelua omille makunystyröille.
- Huijaavat taksi- ja tuktukkuskit. Onneksi näitä osaa jo välttää aika hyvin. Mutta kerran kun tulin yksin lentokentältä, taksi laittoi ensin mittarin päälle, mutta ajettuaan noin kilometrin laittoi sen pois päältä ja vaati 400 batia kyydistä. Tiesin, että matka tulleineen ei maksa kuin. 300 batia, niin en tietenkään suostunut. Siinä sitten käytiin tiukkaa vääntöä kuskin kanssa keskellä moottoritietä, jossa olin valmist poistumaan kyydistä. Sain pidettyä pääni ja mittari laitettiin takaisin päälle. En vain jaksaisi tuota vääntöä joka kerta
- Saasteet Bangkokissa. Okei, tiedostan että ollaan suurkaupungissa, mutta ei minun silti tarvitse siitä niistä tykätä. Varsinkin juokseminen kaduilla on välillä hyvin vaikeaa. Onneksi on astmapiippu mukana, joten sillä pärjätään.
- Koirat asuntomme ulkopuolella. Muuten niistä ei olisi haittaa, mutta iltaisin/öisin ne rupeavat tappelemaan keskenään ja voin kertoa, että se kuulostaa sydäntä särkevältä. Seuraavana päivänä näkeekin sitten verisiä, sokeita koiria ja pahalta tuntuu.
- Kallis kahvi. Jos haluaa hyvää kahvia, siitä pitää maksaa saman verran kuin ruoasta, ellei enemmän. Ainakin Pyry tietää, että aamu alkaa kahvilla, joten täällä sitäkin on joutunut soveltamaan. Ja aina kannattaa sanoa, että ei halua kahviin sokeria tai kondensoitua maitoa. Muuten niitä tulee, ja paljon :) Hyödyllisiä lauseita tilanteen välttämiseksi:
Mai sai nam thang, ka - Älä laita sokeria, kiitos
Mai sai nom khon, ka - Älä laita kondensoitua maitoa, kiitos :)
- Kakkivat pulut koulumme ruokalassa.
Kaiken kaikkiaan, Thaimaa on pelkästään hyvää minun silmissä. Vaikka on pieniä asioita, joista en niin välitä, se ei haittaa. Tein erittäin hyvän päätöksen tullessani tänne. Vielä kun saisi enemmän kontaktia paikalliseen väestöön, mutta se ei ole helppoa. Eniten itseäni harmittaa se etten puhu enempää thaita. Aina kun yritän oppia, ne unohtuu samaan tahtiin, kun sitä ei juurikaan käytä. Jotain jää yleensä mieleen, mutta oppiminen on ollut hidasta. Toisaalta, itsestähän se lähtee, joten ei voi muuta kuin katsoa peiliin. Kyllä minä tänne voisin vielä muuttaa, jos sellainen tilaisuus tulisi. Toivottavasti silloin vain tienaisin jotain, jotta matkustaminen (Suomeen) olisi helpompaa...
Nyt viikonlopun viettoon. Joka menee kyllä kouluhommien parissa suurimmaksi osaksi. Ainiin, sain kahdesta aineesta jo tulokset; HRM 27/30 (90 %, eli A) ja Business Finance 42/70 (60 %, eli D). Haha, eli periaatteessa Suomen arvostelun mukaan sain 10 ja 5 :D Pääsin kuitenkin läpi ton rahoituksen, joten pakko olla tyytyväinen. Ikinä en kyllä yhtä huonoa tulosta ole saanut. Melkein hävettää ilmoittaa se täällä, mutta menköön nyt, perjantain kunniaksi. Kyllä minussa edelleen pieni hikari asuu, pakko myöntää.
Mari
sunnuntai 10. lokakuuta 2010
Viikkokuulumisia
En olekaan kirjoittanut pitkään aikaan mitään. Ei hätää, rakkaat. Tähän on ihan looginen selitys; viime viikolla olin innokas kirjoittamaan ja tällä viikolla ajattelinkin odottaa kunnes saan välikokeiden tulokset, jotta voin kertoa ne. Tiedän, että ainakin muutamia ne kiinnostavat erittäin paljon. No, eihän me mitään tuloksia vielä saatu, paitsi yhden henkilöstöjohtamisen tehtävän (20/20) ja Current issues in finance – esitelmän (9/10). Eli tähän mennessä kaikki hyvin. Lisää sitten kun saan lisää tuloksia.
Tällä viikolla en olekaan tehnyt mitään ihmeellistä. Melkein joka ilta olemme syöneet isommalla porukalla Aimin ja Fridan luona ja se on ollut ihanaa. Perjantaina menin shoppaamaan Nancy-nimisen thai-tytön kanssa Union mallille. Hän on ihan extrasuloinen. Me olemme samalla business finance –kurssilla, joten tutustuimme enemmän sitä kautta. Oli kyllä kiva olla ostoskeskuksessa, jossa ei ollut juurikaan muita länsimaalaisia. Hinnatkin olivat ehkä hiukan pienemmät. Kumma kyllä sitä tunsi itsensä kovin suureksi siellä.
Lauantai-aamuna lähdimmekin Aimin, Jessican ja Dillanin kohti Pranburia. Se sijaitsee n. Puoli tuntia Hua Hinista etelään. Se ei ole kovin turistialue, eli juuri sitä mitä me turistit Thaimaassa aina etsimme. Pranburissa voi myös kiteillä, mutta tällä kertaa en edes jaksanut ottaa kamoja mukaan, koska säätiedotus ei luvannut tuulia. (Toimituksen huom. Se oli hyvä valinta)
Lähdimme Bangkokista eteläiseltä bussiterminaalilta (Southern Bus Terminal) ja matka kesti n. 3,5 tuntia., hintaa tuli 180 batia per henkilö yhteensuuntaan. Kun pääsimme perille, otimme mukavan huoneen Imsook resortista. Nukuimme kaikki samassa huoneessa ja yhteensä maksoimme 800 batia, mutta tähän hintaan saimme tinkiä jonkin aikaan. Paikka oli kuitenkin aivan mahtava ja upea. Vuokrasimme myös kaksi skooteria ja ajelimme pitkin Pranburin aluetta loppupäivän.
 |
| Imsook resort |
 |
| Imsook resort |
 |
| Mr. Moo |
Palattuamme takaisin, olikin vain rauhoittumisen aikaa. Päätimme kuitenkin lähteä käymään yksillä. Ranta on todella hiljainen, mutta kuten mainitsinkin, sitäkin suloisempi. Kun palasimme takaisin, resortissa oli juhlat. Ryhmä thai-opiskelijoita järjestävän vuosittain tapaamisen ko. paikassa. He sitten pyysivät meidätkin mukaan juhlimaan. Se oli kyllä huippua. Kukaan ei oikein puhunut englantia, mutta onneksi pystyimme kommunikoimaan edes jotenkin. Ja toisaalta, se on ihmeellistä, miten vähän yhteistä kieltä voikaan tarvita. Nukkumaan menimme kuitenkin jo kahden aikaan. Oli kyllä yksi ikimuistoisimmista illoista ikinä.
Sunnuntai olikin vain rantapäivä. Sanon sen taas, kun ollaan rannalla, pitää aina syödä ruokaa merestä.. Söimme jälleen ihanaa ruokaa; kalaa ja mereneläväsalaattia. Se oli niiiiin hyvää, ja tuoretta.
 |
| Steamed fish |
 |
| Spicy seafood salad |
Kotiin lähdimme viiden aikaan. Tästä paikasta jäi pelkästään hyvin muistoja. Koko päivä oli siis pelkkää chillausta ja se vähän kuin loppui torkkuihin riippumatossa. Ah, kuka voi valittaa kun elämä on tällaista.
 |
| Livin' the dream |
Mari
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)