lauantai 16. lokakuuta 2010

Turhanpäiväistä höpinää

Bangkokissa sataa vettä. Tai oikeastaan, on satanut jo monta päivää. Tänä aamuna heräsin kello 8 ja aurinko paistoi ihanasti silmiin, sivuhuomautuksena en siis edelleenkään osaa nukkua verhot kiinni, oisko aika opetella? Sitä iloa ei kuitenkaan kauaa kestänyt ja nyt taivas on taas harmaa. Vielä ei kuitenkaan ole satanut tälle päivälle, mutta toisaalta kello ei ole 11 vielä...

Tämä vkl piti omistaa kouluhommille, no vielä on sunnuntai, joten ehkä jotain saan jopa tehtyä. Meillä oli perjantaina eräänlaiset bileet. Jotkut ottavat yrittäjyyskurssin täällä, jossa pitää joko järjestää tapahtuma, myydä tuotetta tms. Ajatuksena, että tienaa jotakin ja rahat laitetaan hyväntekeväisyyteen. Ja yksi ryhmä järjesti siis bileet. Ne olivat ihan hauskat siihen asti, kunnes paikallinen poliisi tuli paikalle. Eli hyvin päättyneet hyväntekeväisyysjuhlat. Juhliinhan ei ollut lupia ja pari tyyppiä lähtikin poliisin mukaan laitokselle, mutta pääsivät sieltä nopeasti pois maksettuaan tietyn summan lahjusrahoja. This is Thailand, for you! Omasta mielestäni poliisit olivat oikein mukavia, antoivat jopa ottaa kuvia heidän kanssaan :) Tämän tapahtuman jälkeen päätin kuitenkin suunnata kotia päin, koska omasta mielestä juhlat oli juhlittu.

Lauantaita voisinkin kuvata sanalla levoton. Oli hirveän vaikea keskittyä mihinkään, kun koko ajan pyöri Suomessa tapahtuvat asiat mielessä. Aina kun yritti jotain aloittaa, ajatukset pyörivät ihan muualla. Lopulta päätimmekin lähteä elokuviin Miinan, Jessican, Annen ja Lean kanssa. Elokuvaksi valitsimme Wall Street. Leffa oli ihan ok. Kyllä sen katsoa jaksoi. Eniten olin varmaan innoissaan faktasta, että tämän syksyn jälkeen ymmärrykseni finanssikriisiä kohtaan on kasvanut huomattavasti ja sainkin enemmän irti leffasta sitä kautta.

Kävin siis ensimmäistä kertaa elokuvissa täällä. Se oli myös omanlaisensa kokemus. Menimme Siam Paragon -ostarin teatteriin, lippu maksoi 180 batia (4,5 euroa). Ennen jokaista leffaa, teatterissa näytetään video kuninkaasta ja soitetaan hänen laulunsa. Tällöin kaikki seisovat ja osoittavat kunnioitusta kuninkaa kohtaan. On hyvin helppoa kertoa, että ihmiset todella rakastavat kuningasta. Hänen kuviaan voi nähdä kaikkialla ja on hyvin tavanomaista nähdä tekstejä kuten 'Long live the King' taksien takaikkunoissa.

Koska tänään ajatus harhailee edelleen, liitänpä pari kuvaa Chinatownista, jossa kävimme torstaina. Täälä on kasvisruokaviikot, jolloin ihmiset puhdistavat kehonsa syömällä pelkästään kasviksia. Chinatown olikin täynnä näitä kasviskojuja. Ruoka oli hyvää ja maukasta, ja halpaa. Vaikka ilmeisesti se välillä hinnoiteltiin naaman mukaan, vertaa minä sain saman ruoan 25 batiin kun kaveri maksoi siitä 50 batia... Niin, ja viimeinen kuva kertoo, että me emme tee tätä kehonpuhdistusta, jos sitä kukaan miettii :)

Kookosjäätelöä, nam
Granaattiomena

Katuruokaa Chinatownissa
Seuraavaan kertaan taas!

Mari

ps. Tänään vuorossa sushibuffet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti