torstai 30. syyskuuta 2010

Indian delivery, please!

Asia, jota rakastan (yksi niistä) Bangkokissa, jos ei huvita lähteä minnekään, tai on liian kiireinen koulujuttujen kanssa, on ruoan kotiintilaaminen. Soititpa sitten McDonaldsiin tai tavalliseen thairavintolaan, aina voi tilata kotiinkuljetuksen. You gotta love it, man!

Tänään päätimme Andrean kanssa tilata jotain, koska molempien piti lukea välikokeisiin. Menimme nettiin sivustolle, jossa oli listattuna kotiinkuljettavia ravintoloita. Olimme jo aikaisemmin puhuneet intialaisesta, joten sitä päätimme tilata. Ensimmäinen puoli tuntia (vähintään) meni siihen, että yritimme ymmärtää ruokalistaa. Kyllä, se oli englanniksi, mutta heillä oli vaikka mitä ja valinnan vaikeushan siinä pääsi yllättymään.

Kun lopulta pääsimme tilaamaan, tottakai puhelimen päässä ei juurikaan osattu englantia, se olisi ollut liian helppoa. Saimme kuitenkin tilauksen tehtyä ja osoitteen annettua. Tähän meni ehkä 15-20 minuuttia. Heidän piti soittaa minulle hetken päästä, kun ovat tarkistaneet osoitteen ym. Mitään soittoa ei kuulunut, joten soitimme takaisin. He olivat ottaneet puhelinnumeroni väärin, tai enemmänkin olivat unohtaneet kirjoittaa tarvittavat numerot ylös. Mutta, ruoka oli siis tulossa.

Tässä vaiheessa aloimme olla jo supernälkäisiä. Kuitenkin, meni vielä reilu tunti ennen kuin ovelta kuului hento koputus; voi sitä riemua; ruokaa! Ruoka maksoi yhteensä kuluineen n. 570 batia, eli n. 13 euroa. Siihen hintaan saimme varmaan 6 erilaista kastiketta, 2 erilaista leipää, riisiä, jälkiruokaa ja jotain muuta, mitä emme osanneet identifoida miksikään. Huomattavasti kalliimpaa kuin yleisesti ruoka, mutta jos esim. Suomen hintoihin vertaa, halpaa kuin mikä :) Ja voi että se oli hyvää! Harvoin tilaan kasvisruokaa (vähän nolottaa tämä kyllä sanoa), mutta varmasti tämän kokemuksen jälkeen taas uskaliaammin tilaan sitä ravintoloissa. Tottakai ruokaa oli ihan liikaa ja tuli syötyä taas överit. Kaiken kaikkiaan siitä hetkestä, kun päätettiin että jotain olisi syötävä, meni vain 3 tuntia ja sitten päästiin ao. kuvan pisteeseen. Kuitenkin, oli se sen arvoista.

Voi sitä iloa ja riemua, ja tuhoamista.
Kaiken kaikkiaan meillä oli huippuilta, vaikka ikävä kyllä se lukeminen taisi jäädä huomisaamuun... Mutta, 2 koetta takana, 2 edessä ja perjantai-iltana teen jotain jota en ole ikinä tehnyt perjantai-iltaisin; opiskellut. Näin se Bangkok antaa minulle uusia kokemuksia päivittäin.

Ai niin, otin tänään vähän videokuvaa parvekkeelta. Se on ikävä kyllä tosi pimeetä. Ei täällä ihan noin synkkää ole, vaikkakin ukosti ja satoi vettä. Pitääkin muistaa ottaa videota vertailuksi sitten kun paistaa aurinko. Niin tosiaan, nythän on jo lokakuu, mikä tarkoittaa sitä, että sade ja ukkonen loppuu. Eiku...


Ensi kertaan taas!

Mari

3 kommenttia:

  1. Intialainen ruoka on munkin mielestä tosi hyvää! Tänä kesänä olen kyseiseen makumaailmaan tutustunut kun työpaikan naapurissa on kyseisenlainen ravinteli. Sujuvasti mm. olen syönyt pähkinöitä(!) kanasoossin mukana ilman kuolemaa.. Naan-leipä on aivan tosi ihanaa kans, mutta ei taida olla kevyimmästä päästä leipiä.
    On jo lokakuu. Meillä on tällä kertaa juniorilla vesirokko.

    VastaaPoista
  2. Minä en taas muista syöneeni intialaista, currykanaa ei varmaan lasketa tähän kategoriaan.
    Ei täällä kummempia: päivät lyhenee, aamulla töihin noustessa on vielä pimeää, illalla 8 paikkeilla samoin. Ja kylmää on ollut tällä viikolla, ihan pakkasöitä.
    Minulla on luentotentti parin viikon päästä. Tämä ja viime viikonloppu meni opiskelujen parissa.

    p.s. Mikset kuvatessasi höpötellyt kuulumisia kameralle? Eikös se kuitenkin ole mahdollista?

    VastaaPoista
  3. Ruuasta puheen ollen. Minä olen opetellut paistettujen-, keitettyjen-,umpioitujen- ja haudutettujen muikkujen lisäksi muikkukukon tekoa. Umpisellaista. Vaikeinta siinä tähänmennessä on ollut taikinan käsittely. Olen kehittänyt uuden voimasanan ko. asian tiimoilta. Esim. "voihan muikkukukko".
    Eilen sain sitkaan työn tuloksena koppelon poikasen. Täkkä on suolautumassa. Erilaisia ovat herkut...
    Teemulta terveisiä. Polvi on leikattu Turussa ja kaikki on ok. Oli kuulemma ollut irtosiruja niovelessä?

    VastaaPoista