torstai 23. syyskuuta 2010

Kuulumisia

Nopeaa päivitystä elämästä täällä.

Todellakin Phuketissa sain odottaa niitä tuulia. Ja eihän niitä tullut. Paitsi tietenkin tiistaina, kun piti lähteä takaisin Bangkokiin. Mutta onneksi lento lähti vasta 9 illalla, ja tuulet alkoivat olla suotuisat n. kello 3.30 jälkeen. Ei muuta kuin leija valmiiksi ja veteen. Koska en ole mitenkään varma kiteilijä, maksoin sitten opetuksesta, kohtuullisen paljon. Mutta ei siitä enempää :)

Ensiksi otimme 14m2 leijan, jolla harjoittelimme ihan vain totuttelua veteen ja kokeilimme 'bodydraggingiä' eli leija veti minua vedessä, ei ollut lautaa tai mitään. Se onnistui ihan kiitettävästi, joten tunnin jälkeen vaihdoimmekin isompaan leijaan, koska tuuli oli edelleen niin heikko, että pienemmällä leijalla ei olisi päässyt laudan kanssa. Pumppasin sitten 17m2 leijan täyteen ja ei kun ilmaan ja kohti vesiä. Tällä kertaa otimme laudankin mukaan.

Koska aikaa oli todella vähän, pääsinkin hyvin nopeasti tositoimiin. Olin yllättynyt miten hyvin onnistuin. No sen verran pitää sanoa, että opettaja oli mukana auttamassa minua pääsemään laudalle. Mutta parin yrityksen jälkeen pääsinkin jyvälle asiasta ja pääsin ajamaan laudalla yhtämittaisesti, ilman kaatumisia, juuri sinne minne pitikin. Tunne oli mitä loistavin. Varsinkin, koska niitä tuulia oli odotettu jo neljättä päivää. Eli pääsin toteuttamaan matkan päällimmäisen tarkoituksen. Huh, mikä helpotus. Seuraavalla kerralla pitää kai uskaltaa vain mennä itsekseen... Ehkä :)

Tästä viikosta, olenhan ollut jo Bangkokissa 2 kokonaista päivää... Meillä on ensi viikolla välikokeet ja ilmeisesti niihin pitäisi opiskella ja paljon. Tämän viikonlopun yritänkin pyhittää opiskelulle ja kaikkien rästihommien tekemiselle. Onneksi ei ole oikeasti mitään rästissä, olen vain jättänyt asiat tunnetusti viime tippaan, mutta onneksi on pitkä viikonloppu, koska ensimmäinen koe on vasta keskiviikkona. Ikävä kyllä viimeinen on vasta lauantaina :(

Niin ja loppuun vielä päivitys jalastani. Se on mennyt taas pahemmaksi, joten huomenna menen taas uudestaan lääkäriin ja vaadin, että minulta otetaan verikokeet ja kaikki mahdolliset, jotta saadaan selville mikä siinä on. Ilmeisesti se on tullut Koh Samet -saarelta 3 viikkoa sitten, koska monella muulla oli samanlainen ongelma. Kyseessä on joko jokin loinen tai virus, joka pitäisi lähteä itsestään pois, mutta minulla se näyttää olevan erityisen sitkeä. Tänään varpaat alkoivat taas eristää nestettä ja turvota. Se ei kai ole ikinä mitenkään hirvittävän hyvä asia. No ehkä huomenna saan vastauksia.

Mari

ps. Olen ihan mielettömän yllättynyt miten nopeasti aika täällä menee. Enää reilu 2 kk jäljellä. Parasta ehkä on, että Pyry tulee tänne alle 2 kk päästä jo! Katselin juuri kuvia viime kesältä, joten sen kunniaksi liitänkin kuvan, joka ei liity mihinkään. Paitsi että koko viime kesä, ja viimeisin vuosi, on ollut pelkkää 'good times'! Siitä voidaankin jatkaa sitten täälläkin.

Komea pari Musen keikalla

2 kommenttia:

  1. Voi sitä sinun jalkaa. Tuhma jalka! Se pitäisi saada kuntoon äkkiä, ettei mikälie virus/loinen pääse pesiytymään verenkiertoon.

    Kiteily kuulostaa hienolta. Minäkin haluan!

    Ari ja Minna ovat käsittääkseni nyt siellä Thaimaassa. Ehkä törmäätte kiteilyn merkeissä. Jos niin, kerro terveisiä. ;)

    Tsemppiä välikokeisiin!

    VastaaPoista
  2. <3

    Ja eikös teillä ole jo pieni kite tilauksessa, vai joko se on löytänyt kotiin? :)

    VastaaPoista