Meillä on tosiaan tällä viikolla välikokeet ja niihin olenkin enempivähempi opiskellut. Minun tapauksessa ikävä kyllä taitaa olla aika vähäistä. Minun kokeet alkoivat tänään keskiviikkona Internation Business management -kokeella. Koe meni kai ihan ok. On aika vaikea kertoa, kun ei tiedä yhtään miten niitä arvostellaan. Minun tapauksessa se meni joko tosi hyvin, tai sitten läpi juuri ja juuri. Riippuen siitä miten paljon professori arvostaa minun ajatuksenjuoksua... Illalla minulla oli vielä Current Issues in Finance -kurssin esitelmä. Tai oikeastaan minulla ei ollut, koska meitä on kurssilla melkein 60 ja aikaa vain 3 tuntia, joten 20 arvottiin esittämään. En ollut onnekkaiden joukossa. Mutta siis se esitelmä piti tehdä joka tapauksessa, jonka opettaja sitten arvostelee. Kätevää, kun ei ollut koetta.
Huomenna on International Marketing -koe, joka on aikamoinen vitsi. Saamme ottaa yhden A4-kokoisen paperin mukaan täynnä muistiinpanoja. Joitakin tuo ehkä kannustaa, minä en ole vieläkään jaksanut kirjoittaa tuota paperia loppuun. Tuntuu jotenkin turhalta. Teen sen nyt yöllä ja jatkan huomenaamulla.
Perjantaina minulla on Human Resource Management -koe, johon en ole aloittanut edes lukemista. Myös samalle kurssille pitää tehdä perjantaiksi kolme tehtävää, jotka ovat n. 80 % valmiita. Eli hiljaa hyvä tulee. Huomenna riittääkin hommaa.
Sitten minulla on lauantaina yksi koe; business finance. Tämä kurssi oikeasti vähän jännittää, kun se on pelkästään laskuja. Pari ensimmäistä tuntia olin, että tämähän on helppoa, mutta nyt me lasketaan sijoutusten riskejä ja tuottoja ja ne ovat jo vähän hankalempia. Eli tuohon tenttiin on vielä kovasti tehtävää, että varmasti pääsen sen läpi :)
Lauantaina onkin sitten Andrean synttärit, joten päätimme jäädä Bangkokiin. Aluksi ajateltiin lähteä Koh Sametille, mutta ei oltaisi enää keritty viimeiseen lauttaan, koska mun koe loppuu vasta kello 4. Yksi mahdollisuus olisi ottaa pikavene, mutta jos ilma on huono, ne eivät lähde satamasta. Turha siis lähteä yrittämään. Bangkokissa kyllä löytyy tekemistä. Kaikille ja kaikkea.
Ainiin, minä muuten tein investoinnin täällä :) Siihen menikin suuri osa matkabudjetista, mutta olen tyytyväinen. Ostin MacBook Pro 13'' -läppärin. Eli Applea käytetään nyt täälläkin. Mä sain tän koneen n. 400 euroa halvemmalla kuin Suomesta, joten tuntui järkiostokselta, varsinkin kun mun entisellä läppärillä voisi heittää vaikka vesilintua ja katsoa mitä tapahtuu. Lyhyesti tarina läppärin ostosta meni näin: Kaveri osti läppärin täältä, meni kauppaan ja läppäri pöllittiin. Jätti yhteystiedot kauppaan, meni poliisilaitokselle ja teki rikosilmoituksen. Parin päivän päästä kaupasta soitettiin, että varas oli palannut samaan paikkaan taas, ja he olivat tunnistaneet hänet videokameralta (aika typerä kaveri, kun palasi noin heti takaisin rikospaikalle). Anyways, tällä välin kaveri oli käynyt ostamassa uuden läppärin, koska todella halusi sellaisen. Eli hänellä oli nyt kaksi läppäriä ja ostin toisen hyvään hintaan. Siinä löytyy yksi syy, että olen jättänyt matkustamisen näinkin vähälle :)
Mutta, nyt yritän palata taas markkinoinnin ihmeellisen maailmaan, jotta tiedän edes suunnilleen mitä minun pitää huomenna osata. Ainiin, huomenna käyn näyttämässä jalkaa vielä lääkärille. Se on jo vähän parempi ja ilmeisesti viimein lääkkeet alkoivat tehota. Oikean jalan pikkuvarvas on vielä vähän ihmeellisen värinen, mutta eiköhän sekin siitä pikku hiljaa tokene. Ja jos näin on, niin joko sunnuntaina tai maanantaina palkitsen itseni shoppailureissulla. Jos vaikka löytäisi jotain kivaa taas :)
Nyt takaisin opiskelemaan, että kerkeän nukkuakin jossain vaiheessa!
Mari
ps. Jos en ole vielä maininnut, niin minulla on ikävä Suomeen ja kaikkia mun rakkaita. Jännä juttu, kun kuvittelin, että niin ei kävisi ollenkaan. Jos haluatte ilahduttaa toiminnallanne mun päiviä täällä, saa laittaa vaikka valokuvia sähköpostiin :)
Jesjes, MacBook on järkiostos :) Sulla on ihan hyvin siis opiskeluakin muun toiminnan ohella, sama täällä! Eka tentti on jo puolentoista viikon päästä ja toinen kahden viikon päästä johon mennessä pitäisi olla kolmannen aiheen ideapaperi valmiina..? Ja töissä tietty riittää actionia kun olin aika etähommissa syyskuun loppupuolen. Ei käy aika pitkäksi ja onhan se opiskelu nyt vaan niin kivvaa jotta mihin sitä muutenkaan aikaansa käyttäisi ;D
VastaaPoista